Ilmojen halki tuulessa tie

Valkealan Sanomat 28.5.1987

Lentotoiminnalla on Selänpäässä pitkät perinteet. Sodan aikana kentällä majailleen lentolaivue 24:n tilalla on nyt Kouvolan ilmailuyhdistys, ja Brevvsterien sijasta ilmaan nousevat valkeat lasikuituiset purjekoneet. Historiasta muistuttavat enää sodanaikainen majoitusparakki ja kentällä silloin tällöin muistoja verestämässä käyvät vanhat lentäjät.

Hyvät purjekoneet ovat pitkäikäisiä. Etualalla oleva OH-255 on hankittu 60-luvun alkupuolella ja se on edelleen käytössä.

Ja taivaalle on miehen mieli heti kesän kynnyksellä. Vaikka vilkkaimmat kuukaudet ovat vielä edessä, ovat ilmailuihmiset touhunneet kentällä jo vapusta saakka. Heti kelirikon hellitettyä on aloitettava kentän kunnostus. Puustoa on raivattava ja kentät lanattava ennen kuin päästään ilmaan.

Purjelentokauden alkaessa suoritetaan koelentoja, joilla testataan, ovatko lentäjien taidot tallella talven jälkeen. Kuvassa oleva Blanik on yksi harjoituskoneista.

Eikä kesä näiden töidenkään jälkeen ole pelkkää siipien suhinaa. Talkoopohjalta toimivan organisaation pyörittämisessä tarvitaan jokaisen aktiivin työpanosta. Niin koneet kuin kenttäkin vaativat jatkuvaa huolenpitoa, puhumattakaan halli-, ruokailu- ja majoitustiloista.

Tilat talkoovoimin

Kouvolan Ilmailuyhdistys perustettiin kuusikymmenluvun alussa. Selänpään kentälle siirryttiin vuonna 1963, kun Utin kentältä ei enää löytynyt tilaa siviilitoiminnalle. Toiminta Selänpäässä oli aloitettava käytännöllisesti katsoen nollasta: kaikki neljä kiitorataa olivat männyntaimikon peitossa eikä koneita varten ollut minkäänlaisia hallitiloja.

Heti alkajaisiksi raivattiin auki kaksi kiitorataa ja seuraavana vuonna rakennettiin puinen halli, joka edelleen purkutuomion saaneenakin on käytössä. Tilanpuute on huutava, vaikka puuhallin rinnalle viime vuosikymmenellä saatiin toinen, ajanmukaisempi rakennus. Koneita on säilytettävä talven yli Kouvolassa. Hallitilojen laajentaminen on tosin suunnitelmissa, kunhan rahaa vain riittäisi.

Kovan talkootyön tuloksena lentokentän alueelle on saatu asianmukaiset majoitustilat, joihin mahtuu kolmisenkymmentä asukasta. Kangasmaastossa on myös ruhtinaalliset tilat niille, jotka haluavat asustaa teltassa tai asuntovaunussa. Ja koska puhtaus on puoli ruokaa, on saunakin takkahuoneineen rakennettu mäntyjen katveeseen. Toisesta puolesta huolehtii joka kesä ruokalanpitäjä, yleensä joku innokas naisjaoston jäsen.

Kunnat suhtautuvat myönteisesti

Pelkällä innostuksella vilkkaasti toimivan ilmailukeskuksen rakentaminen ei olisi onnistunut. Yhdistyksen johtoporras onkin erittäin kiitollinen ulkopuolisesta tuesta. Lähiseudun isännät ovat auliisti lahjoittaneet puutavaraa rakennuksia varten sekä lainanneet tarvittaessa koneita. Eivätkä isännät ole nurisseet, vaikka joskus ovatkin vastapalvelukseksi saaneet pellolleen pakkolaskun tehneen purjekoneen.

Arvokasta tukea yhdistys saa myös Kouvolan kaupungilta ja Valkealan kunnalta. Valkealassa on kunnan ylin johto ottanut ilmailutoiminnan tukemisen sydämenasiakseen, kunnanjohtaja Eero Mattila nimittäin heilutaa Selänpää-säätiön puheenjohtajan nuijaa.

Kaikesta tuesta huolimatta varainhankinta työllistää jäseniä jatkuvasti. Esimerkiksi yhden uuden harjoituskoneen hankkimiseen uppoaa hyvinkin 100 000 markkaa, ja kilpakone kaikkine varusteineen vaatii 250 000 markkaa. Ja rahaa tarvitaan toki entisenkin kaluston ylläpitoon.

Yksi tärkeimmistä rahalähteistä on aikaisemmin ollut paperinkeräys, mutta nykyisin siitäkin on jouduttu luopumaan, koska kukaan ei enää ota paperia vastaan.

Myöskään lentonäytösten järjestäminen ei nykyisin ole kannattavaa. Rock-festivaalit tuottavat paremmin, se huomattiin muutama vuosi sitten. Rokkijuhlarahoilla ilmailuyhdistys sai hankittua yhden uuden purjekoneen. Ilmailuyhdistys aktiivisimpia Suomessa.

Ilmailuyhdistyksen puuhamiehiin kuuluvat puheenjohtaja Pekka Pulkkinen, lentotoiminnan valvoja ja kentän päällikkö Olavi Mökkönen sekä koulutta-ja Pekka Hänninen ovat avoimen ylpeitä yhdistyksestään, ja syystä. Ilmailupiireissä on yleisesti tiedossa se tosiasia, että Selänpäässä toimii yksi maamme aktiivisimmista purjelento-seuroista, ellei peräti aktiivisin.

Lentotoiminnan valvoja Olavi Mökkönen, yhdistyksen puheenjohtaja Pekka Pulkkinen sekä kouluttajat Pekka Leinonen ja Pekka Hänninen totesivat, että Juniorin ohjaamo on kunnossa.

Täältä tehdään normaalikesinä noin 2500 lentoa, suotuisimpina jopa kolme tuhatta, kertoo Pekka Pulkkinen, joka itsekin on todella innokas lentäjä. Taivaalla saattaa vierähtää kuusikin tuntia kerrallaan. Mainetta on viime vuosina ptänyt yllä myös seuran kilpalentäjien menestyminen. Yhdistyksen tunnetuin nimi lienee Markku Kuittinen, joka vastikään voitti vakioluokan maailmanmestaruuden. Kuittisella on hallussaan myös korkeuslennon Suomen ennätys, 7450 metriä. Hän on myös pisimmän matkaa purjekoneella lentänyt suomalainen.

Vuosina -82 ja -83 ilmailuyhdistyksestä oli maailmanmestaruuskisoissa kaksi edustajaa, Markku Kuittinen ja Antti Taimioja, jolla on meriittilistallaan myös kerholuokan Suomen mestaruus muutaman vuoden takaa. Saavutuksia lienee mahdoton luetella, siksi paljon niitä on kerhon edustajille kertynyt.

Aikaa kuluu, ei niinkään rahaa Ilmailuyhdistykseen kuuluu reilut kaksisataa jäsentä, joista tosin vain muutama kymmenen on aktiiveja. Osaa jäsenistä voi nimittää varsinaisiksi superaktiiveiksi, sillä heiltä kentällä kuluu kesälomien lisäksi kaikki vapaa-aika. Uutta verta kuitenkin aina kaivataan ja uudet jäsenet luvataan ottaa avosylin vastaan.

Purjelento ei ole niin kallis harrastus kuin yleensä kuvitellaan. Kouluttaja Pekka Hänninen sanoo, että purjelentokurssin käyminen maksaa tätä nykyä kolmisen tuhatta markkaa. Kurssimaksun lisäksi on Il-mailuhallitukselle pulitettava 80 markkaa luvasta sekä hankittava lääkärintodistus.

Itse lentäminen ei maksa käytännöllisesti katsoen mitään, jos jaksaa tehdä töitä kentällä. Sellaisilta, jotka eivät osallistu riittävästi töihin, peritään 25 markan hinausmaksu. 750 markkaa maksamalla saa kausikortin, jonka omistaja voi lentää niin paljon kuin ehtii, Hänninen sanoo.

Kustannukset on pyritty pitämään alhaisina siitäkin syystä, että suuri osa purjelennon harrastajista on nuoria. Ja ettei kukaan luulisi, että yhdistyksen toimialaan kuuluu vain purjelento, on mainittava, että sillä on myös aktiivisesti toimiva lennokkijaosto, jonka toiminta keskittyy pääosin Kouvolaan ja Uttiin. 10 päivää kilpailemassa

Yleisöllä on oiva mahdollisuus tutustua purjelentoharrastukseen ja Ilmailuyhdistyksen toimintaan, kun Selänpään kentällä kilpaillaan 19. kesäkuuta alkaen purjelennon vakioluokan Suomen mestaruuksista. Osanottajia on odotettavissa pari-kolmekymmentä, sillä kilpailut ovat samalla valin-takilpailut ensi vuoden Euroopanmestaruuskisoihin ja vuoden -89 maailmanmestaruuskisoihin.

Kimmo Tihula valmistautuu nousemaan ilmaan. Viikonvaihteessa hänellä on edessään kerholuokan SM-kilpailut. Lentotunteja miehellä on takanaan yli 400.

Vaikka purjelentokilpailuja ei pidetä erityisenä yleisölajina, ovat katselijatkin tervetulleita seuraamaan tapahtumia. Pääsymaksua ei peritä, ja järjestäjät vakuuttavat, että lähtö ja maaliintulo ovat vaikuttavaa nähtävää.

Näin sen näki ensikertalainen

Viimeisimmän Ilmailulehden mukaan purjelento-onnettomuudet ovat vähäisiä. Viimeisen kahden vuoden aikana Suomessa ei ole sattunut yhtään kuolemaan johtanutta on-nettomuutta, ja vakavilta loukkaantumisiltakin on vältytty. Samaa vakuuttelee Hännisen Pekka, kun auttaa laskuvarjoa ylle naisihmiselle, joka ensi kertaa on astumassa purjekoneeseen. Parasta kuitenkin neuvoa, mistä sen laskuvarjon saa auki, jos se tilastoharvinaisuus sattuisi juuri tällä kertaa.

Laskuvarjo ei ole mikään mukava kapine kaikkine solkineen ja hihnoineen. Koneessa se kuitenkin osoittautuu oivalliseksi selkänojaksi. Pekka sanoo, että laskuvarjo on kaikille purjelentäjille pakollinen varuste. Itäisessä naapurissamme purjelento-lupakirjan saamisen ehtona on myös laskuvar-johypyn suorittaminen. Suomessa ei. Onneksi, ajattelee ensikertalainen.

Koneen ohjaamo näyttää pieneltä, mutta koska jalat saa suoriksi, asento on ihan siedettävä. Olokin tuntuu turvalliselta, kun on noin sadalla hihnalla köytetty kiinni koneeseen. Tai sadoilta ne ainakin tuntuvat.

Purjekoneeen ohjaamo näyttää ahtaalta, mutta sinne pystyy asettautumaan yllättävän mukavasti.

Hinausvaihe voi tuntua inhottavalta, mutta jos korvat menevät lukkoon, senkuin nieleskelet, kyllä se siitä, Pekka pelottelee. Kyllä nieleskelyttää ilman korvien lukkiutumistakin. Vähältä pitää, ettei elämä kulje filminauhana silmien editse jo, ennenkuin ollaan edes ilmassa. On kuitenkin yritettävä näyttää urholliselta.

Kilometrin mittaisen kiitoradan toisessa päässä oleva vintturi alkaa hinata kaksipaikkaista Blanikia ilmaan. Kone nousee nopeasti ja melko jyrkässä kulmasssa neljänsadan metrin korkeuteen, jossa hinausvaijeri irrotetaan. Tilanne on unenomainen. Voi vain kuvitella, miltä tuntuu olla kilometrien korkeudessa. Pekka kehottaa seuraamaan korkeusmittaria, josta näkee, ollaanko kenties nousevassa ilmavirtauksessa. Hänen mukaansa Selänpään kentän ympärillä oleva maasto on otollista nousevien ilmavirtauksien muodostu-miseen. Suuret sorakuopat ja kangasmaasto lämpiävät nopeasti.

Purjekone kulkee ilmassa yllättävän tasaisesti, paljon t-saisemmin kuin pienet moottorikoneet. Maan pinnalla mieluummin pysyttelevä matkustaja alkaa pikkuhiljaa ymmärtää, miksi purjelentoharrastus viehättää.

Aamupäivästä ei nostoja ole kovinkaan runsaasti, ja Pekka joutuu kääntämään koneen laskuun juuri kun matkustaja alkaa täysin rentoutuneesti uskaltaa katsella alla levittäytyviä maisemia. - Olemme jo niin alhaalla, että vaikka pääsisimme millaiseen ilmavirtaukseen tahansa, emme tästä nouse. Miestä on uskottava, sillä hän puhuu seitsemäntoista vuoden kokemuksen pohjalta.

Selänpään lentokentällä toimii 15 konetta, joista osa on yksityisiä ja porukkakoneita. Taustalla olevaan halliin on kaikki kuvassakin näkyvät koneet saatava mahtumaan, vaikka se tiukkaa tekeekin.

On toisten vuoro nousta ilmaan. Mieleen hiipii hienoinen kateus, ja alkaa tuntua siltä, ettei muutaman tuhannen investointi ja vajaan neljänkymmenen tunnin istuminen koulun penkiltä olisi uhraus eikä mikään, kun vastineena on vapaus.