Sivu 4/7

Re: Lentokausi 2015

Lähetetty: Ma Heinä 13, 2015 7:51 am
Kirjoittaja Kimmo
Moikka

Sunnuntaina lennettiin kuten Antti edellisessä viestissä totesikin. Pohjat nousivat reiluun tonniiin.
Viikon päästä maanantain Jämillä alkaa puukonekisat. Vein seiskan Jämille valmiiksi odottamaan tulevia pommikelejä.

Ohessa muutama kuva sunnuntailta.

Re: Lentokausi 2015

Lähetetty: Ma Heinä 13, 2015 8:36 pm
Kirjoittaja Antti
Kentällä oli tänään maanantaina 13.7.2015 rauhallista.
Sadekuuroilu pilasi lentopäivän, mutta Toksa uurasti jo kolmatta päivää kiitoratojen nurmen leikkuupuuhissa.
Matot tuli pestyä Vuohijärven mainiolla matonpesupaikalla, voin suositella.
Eräs mies kyseli entisen työtoverinsa Risto Jokisen perään. Hän oli myös minulle tuttu Mikko Lehtonen. Olimme kansakoulun neljä ensimmäistä vuotta samalla luokalla. Edellisestä tapaamisesta oli kulunut yli 50 vuotta.
Mikon uudessa asuntoautossa kahvia juodessamme, kertoili Mikon anoppi kuinka hän 13 vuotiaana tyttönä oli seurannut ilmataistelua Anttilan pelloilta, jossa Heimo Lampi oli pudottanut Venäläisen pommikoneen. Hän itse ei muista niinkään pelänneen, mutta mukana ollut koira oli vapissut ja uikuttanut hirveästi.
Ensi vuonna tästä Selänpään ilmataistelusta taitaakin tulla kuluneeksi 75 vuotta.
Kuvat; "Toksan niittämä kiitotie 12" ja "Selänpään ilmataistelu 1941"

Re: Lentokausi 2015

Lähetetty: Ti Heinä 14, 2015 10:36 pm
Kirjoittaja Antti
Keliä riitti iltamyöhään. Rami Lantta laskeutui vasta kuuden aikoihin.
Petrille tuli tiimaa yli kolme tuntia. Kalle ja Make lensivät kasityypit.
Osmo vinttasi ja opetti samalla Kallenkin vinttaamaan ja mikä parasta Toksa sai niitettyä lopunkin kenttäalueen.
Meillä on Selänpäässä koko valtakunnan mahtavin pienlentokenttä.
Kuvat; "Kalle lähdössä tyyppilennolle K8Bllä" ja "Petri sorvaa hyvässä nostossa"

Re: Lentokausi 2015

Lähetetty: Ke Heinä 15, 2015 10:24 pm
Kirjoittaja Antti
Ke. 15.7.2015 oli vilkas lentopäivä. Enemmän kuin 20 starttia tuli.
Hännisen Pekka lensi Petri Lassille koulutustarkastuslennon ja sen jälkeen Petri suoritti C tutkinnon I-C, II-C, III-C, IV-C ja V-C.
Petrin ensimmäinen yksinlento oli yli tunnin mittainen.
Puolentoista viikon puurtamiselle saatiin näin mukava lopputulema. Petrin töiden takia joudumme siirtämään lupakirjatarkkarin elo/syyskuun vaihteeseen.
Kuvat; "Pekka Hänninen suoritti koulutustarkastuslennon tämän kesän ainoalle oppilaallemma Petri Lassille" ja "Aamulla kelin odottelua, Pekka Hänninen, Jouni Henttu, Pekka Porkka ja Petri Lassi"

Re: Lentokausi 2015

Lähetetty: Pe Heinä 17, 2015 7:51 am
Kirjoittaja Antti
Copter Plus yrityksen Robinson 22 OH-HCS parkkeerasi torstaina halliplatalle.
Ohjaaja kertoi, että kone on kaupallisissa kuvaustehtävissä ja Utissa vallitsevan huonon sään vuoksi he laskeutuivat tilapäisesti Selänpäähän.
Oldtimer Finland purki PIK 5C koneen, joka on nähtävänä Jämi Fly In tapahtumassa viikonloppuna ja tulevalla viikolla Jämin puukonekisoissa.
Kuvat; "Robinson R22" ja "Copter Plus tukiryhmä töissä"

Re: Lentokausi 2015

Lähetetty: Su Heinä 19, 2015 8:36 pm
Kirjoittaja Kimmo
Moikka kaikille!

Porukkaa alkaa kasaantumaan pikku hiljaa Jämille. Roni, Tanja ja Milla saapuivat iltapäivällä. Imatran iskuryhmä saapui PIK-5C:n kanssa. Oldtimerin Piki on vielä putkessa. Kolmas Piki on Mustosen Harrin, joka kuulopuheiden mukaan voitti vuoden rakentajapalkinnon Jämi Fly lnnissä. Lennän Ronin kanssa kisaa seiskalla. Antti ja Niemen Hannu kisailevat
L8:lla.

Re: Lentokausi 2015

Lähetetty: Ma Heinä 20, 2015 5:51 pm
Kirjoittaja Antti
Jämin 2015 puukonekisojen ensimmäisenä päivänä 65km tehtävä.
Kuuroutuvassa kelissä päästiin lentotehtävälle iltapäivän alussa.
Ainakin Hannu Niemi, Tapio Kimanen ja allekirjoittanut lensivät tehtävän läpi. Kimmo ja Roni joutuivat sateen takia jättämään Kilvakkalan käännepisteen väliin.
Kuvat; "Hinausta odotellessa K6E ohjaamossa" ja "Bergfalke lähdössä ensi lennolle noin kahdeksan vuoden tauon jälkeen"

Re: Lentokausi 2015

Lähetetty: Ti Heinä 21, 2015 9:22 pm
Kirjoittaja Antti
Toinen kilpailupäivä Jämillä 64 km kolmioreitillä, Jämi-Kovenlahti-Hämeenkyrö-Jämi.
Keli voimakkaine tuulineen hieman vaikeutti, mutta kaiken kaikkiaan päivä onnistui yli odotusten.
Kisaa Johtava parivaljakko Taimioja/Niemi piti tänäänkin pintansa Hannun voittaessa 30 sekunnin markinaalilla ennen Vasamapilottia Tapio Kimasta.
Kaikki kolme lentokuntoista PIK5C konetta olivat kovassa käytössä ja ennenkaikkea se, että ne saatiin yhteen paikkaan, samoihin kuviin, oli melkoinen tapahtuma sinänsä.
Kuvat; "Telttamajoituksessa Jämillä", "Onnelliset Bergfalke omistajat Hannu Martikainen ja Tapio Kimanen" ja "Pik5C kavalkaadi Jämillä"

Re: Lentokausi 2015

Lähetetty: To Heinä 23, 2015 7:28 am
Kirjoittaja Kimmo
Moikka

Keskiviikko oli vaihteeksi sadepäivä. Kävimme tutustumassa Ronin, Tanjan ja Millan kanssa Tuurin kyläkauppaan. Sanoin ei kauppaa voi kuvailla. Yksityiskohtana voin mainita, että jonotimme kassalla noin tunnin verran. Ohessa muutama valokuva.

Re: Lentokausi 2015

Lähetetty: To Heinä 23, 2015 6:57 pm
Kirjoittaja Antti
Torstai oli eilisen toisinto.
Pari lentoa Bergfalkella oli saldona.
Kävimme Uhrilähteellä ja Kylmänmyllynlähteellä.
Kuvat; "Tintti, Robin Kingin tytär, ja Tapio Kimanen valmistautuvat lennolle" ja "Hietaneilikka Jämin harjulla"

Re: Lentokausi 2015

Lähetetty: Su Heinä 26, 2015 10:05 am
Kirjoittaja Antti
Jämi Vintage 2015 saatiin päätökseen lauantain lentopäivällä.
Vanhoja puukoneita oli mukana seitsemän konekuntaa, 3 kpl PIK5C, Bergfalke, K6E, Vasama ja K7, joista kisaan osallistui neljä.
Tulosluettelossa on useita KILYläisiä.
Kuvat; " Hannu Niemi lähdössä kisalennolle" ja "Jämi Vintage 2015 tulokset"

Re: Lentokausi 2015

Lähetetty: Ma Heinä 27, 2015 8:56 am
Kirjoittaja Kimmo
Huomenta

Ohessa muutama kuva Jämin kisoista.

Re: Lentokausi 2015

Lähetetty: Ma Heinä 27, 2015 10:18 pm
Kirjoittaja Antti
Maanantai 27.7.2015 oli lentopäivä.
Belgialaisia vieraita lennätettiin, Hontsi ja Hannu Ansa rouvineen vieraili moottoripyörällä kentällä.
Toksa oli aiemmin viikolla niittänyt 30 kiitotien pään, joten nyt voidaaan laskea lyhyitä laskuja.
Kuvat; "Toksan niittämä 30n pää", "Belgialaisia vieraita" ja "Hontsi, Hannu Ansa ja rouva vierailivat"

Re: Lentokausi 2015

Lähetetty: To Heinä 30, 2015 7:54 am
Kirjoittaja Antti
Matalapainetoiminta on vaikuttanut edelleenkin Suomen säätilaan.
Tiistaina yläpilvi heikensi keliä, mutta jopa yli viiden tunnin lentokin toteutui.
Keskiviikkona Rippe lensi EKOU kurssilaisen kanssa ja minä kyttäsin keliä toisen EKOU henkilön kanssa iltapäiväkolmeen, mutta eipä onnistunut syöksykierrekoulutus Teemu Patjalle vieläkään.
Puchaczin OH-801 etuohjaamon poljinsäätömekanismissa ilmeni toimimattomuusongelma, jonka korjasimme Lukkarisen Hannun kanssa.
Kuvat; "AT irrottaa Puchaczin polkimia" ja "Puchacz polkimet vikakohta"

Re: Lentokausi 2015

Lähetetty: Pe Heinä 31, 2015 7:29 am
Kirjoittaja Antti
Torstaina 30.7.2015 aamulla satoi kaatamalla.
Iltapäivälle muodostui kahden tunnin keli-ikkuna.
Matti Simolalle ja Jukka Kuuselalle saimme järjestymään mukavat VIP DUO-lennot.
Kuvat; "Matti Simola 40v" ja Jukka Kuusela 60v"