Duo-keskustelu on antanut aiheen siirtyä siihen liittyvään, mutta laajempaan ja paljon tarpeellisempaan kerhon talouden tarkasteluun.
Itse kukin voi perehtyä vuosikokousasiakirjoissa esitettyihin lukuihin ja ellei perustele erityisen luovalla tavalla havaintojaan, joutuu myöntämään jäsenten lentämisen olevan koulutus- ja esittelylentämisen sponsoroimaa.
Perehtymisen lopputuleman, jälleen ilman luovaa ajattelua, pitäisi olla että nyt elämme kädestä suuhun ja pitemmällä aikavälillä olemme syöneet kuormasta ja syömme edelleen.
Olemattomia euroja ei voida kirjata taloudessa, mutta ne eurot kuitenkin syntyvät ja ovat vaikuttamassa kerhotyöhyvityksinä lentämisen tulopuolella saamattomina todellisina euroina.
Vaikka maailma on muuttunut, on kerhotyö kaikkien kustannusten noustessa vähintään yhtä tärkeää kuin ns. vanhaan hyvään aikaan. Samaan hengenvetoon on todettava, että sitä tehneiden ja tekevien motiivi ei ole henkilökohtaisen edun hankkiminen vaan se sisältyy omaan harrastamiseen. Välttämättömän työn korvaaminen tavalla tai toisella on tasapuolisuutta, kun osa lentäjistä omista perusteistaan lähtien ei sitä tee.
Itse asiasta tuskin vallitsee erimielisyyttä. Olennainen kysymys kuuluu kuitenkin, miten hyvitykset hoidetaan niin, että budjetit saadaan näyttämään todelliset tuotot ja kulut mahdollisimman oikeina todellisina euroina siten, että johtopäätösten teko on mahdollista ilman matemaattisia ponnisteluja.
Aikoinaan yritin huonolla menestyksellä tarjoilla samaa ajatusta. Lähtökohtana hyvityksissä piti ja pitää olla todellisten eurojen käyttö, ei suoraan rahahyvityksenä palkan muodossa mutta niin, että vaikutus on ennakoitavissa ja katettavissa vastaavalla määrällä oikeasta paikasta kerättäviä tuloja.
Eli on yksi tai useampi budjetin "momentti", joihin olemattomien hyvityseurojen aiheuttama, määrältään sovittu kulu kompensoidaan maksujen lisätyllä määrällä. Esimerkiksi sijoittamalla se korotettavaan kalusto- ja kenttämaksuun niin, että tuloa kertyy tarvetta vastaavasti sekä hyvityksinä maksamatta jäävä osuus niiden pilottien maksamana, jotka eivät kerhotyöhön osallistu.
Aikoinaan huonoksi havaittu menettely olisi kulukorvausten käyttö, jolloin kaikki näkyisi tileissä.
Molemmat ovat kikkailua, mutta mitään mahdollisuuksia ei ole erilaisen työn todellisen arvon korvaamiseen, mutta ote tästä suuresta näkymättömästä kustannuserästä on saatava suunnittelun tueksi.
Kaluston kehittämisessä on tehty nyt kritisoitu ratkaisu hankkimalla Duo tunnetulla tavalla. Siitä pääsee keskusteluun mitään lisäämättä toteamaan, että sekin osa, minkä kerho pystyi hankintaan panostamaan oli onnenkantamoinen säätiön lopettamisen myöta saadun lahjoituksen muodossa.
Vertailun vuoksi, jos hankittu Duo-osuus olisi maksettu tulorahoituksella, sen kerääminen olisi vaatinut koulutus- ja lennätystuottojen 4-5 vuoden keskimääräistä kertymää.
Ilman muun lentotoiminnan kompensointia em tuloilla pilottimme keskimääräinen lentäminen maksaisi omien matemaattisten ponnistelujen tuloksena keskimäärin suuruusluokkaa 4-500€ vuodessa. Se on paljon, jos ei vertaa sitä mihinkään, mutta vertailu saattaisi muuttaa näkemystä.
Kentän kuivumista odotellen
Pekka