Kouvolan Seudun Ilmailuyhdistyksen historiaa

Teksti © Olli Mökkönen

Kouvolan Seudun Ilmailuyhdistys ry:n virallinen perustamispäivä on 4.7.1960.

Harrasteilmailulla on pohjoisessa Kymenlaaksossa kuitenkin huomattavasti tätä pitemmät perinteet. Jo ennen sotia oli olemassa Kouvolan Ilmailukerho -niminen yhdistys, jolla oli vahvat siteet silloiseen Suomen ilmapuolustusliittoon.

Vuoden 1948 tienoilla toimintansa lopettaneen ilmailukerhon yleisimmin käyttämät lentopaikat olivat kesäisin Utin lentokenttä ja talvisin Haukkajärven- ja Lappalanjärven jäät.

Vanha halli
Uusi halli n:o 2. Kuva © Touko Hongisto

1950-luku
"Kouvolan Kovaosaiset ry"

Kovaosaiset Kuva © Touko Hongisto

Kouvolassa ei ollut omaa ilmailukerhoa, vaikka purjelennon harrastajien määrä oli tasaisessa kasvussa. Ainoan mahdollisuuden harras-tukselle tarjosi Inkeroisten Ilmailukerho ry, jonka riveissä oli parhaimmillaan noin puolet kouvolalaisia purjelentäjiä. Tämä joukko ilman omaa ilmailukerhoa ja omia koneita alkoi nimittää itseään "Kouvolan Kovaosaiset ry:ksi".

Toimintaa tämä ei silti haitannut, vaan vuosikymmenen lopulla alueen harrastelentäjät nostivat toiminnallaan Utin kentän Suomen eturivin purjelentopaikkojen joukkoon.

1960-luku
Oma yhdistys perustetaan

EFSE
Kenttä 1960 luvulla. Kuva © Touko Hongisto

Vuosikymmenen alkuvuosina Utti oli toiminnallisesti valtakunnan purjelentokenttien ykkönen. "Kouvolan Kovaosaiset ry" lakkautettiin vuonna 1960, kun Kouvolan Ilmailuyhdistys r.y. perustettiin. Yhdistyksen ensimmäiseksi purjekoneeksi hankittiin saksalainen K-6 ja sen kaveriksi seuraavana kesänä koulutusta varten kaksipaikkainen K-7. Kun oma vintturi valmistui, oli nuori yhdistys valmis itsenäiseen toimintaan. Parhaaseen aikaan Utissa hinasi peräti kolme vintturia yhtäaikaisesti koneita taivaalle ja tulokset olivat erinomaisia.

Historia jatkuu....